VUODEN 2023
KIRJAKANTTI 20 VUOTTA TAPAHTUMAAN TULOSSA 20 KIRJAILIJAVIERASTA!
TÄSSÄ MAISTIAISIA TULEVASTA OHJELMASTA JA TAPAHTUMAN VIERAISTA.
MARRASKUUSSA TAVATAAN!
Tutustu ennalta tapahtuman kirjailijavieraisiin ja heidän tuotantoonsa.
SUO

Jenni Räinä on oululainen kirjailija, jonka esikoisromaani Suo muistaa ilmestyi vuonna 2022. Räinän aiempiin teoksiin kuuluvat muun muassa tietokirja Kulkijat – naisia metsissä, soilla ja tuntureilla sekä työryhmässä kirjoitettu teos Metsä meidän jälkeemme, joka voitti Tieto-Finlandian vuonna 2019.

Maria Turtschaninoff on Helsingissä syntynyt Finlandia Junior -palkittu kirjailija, jonka teoksia on käännetty 30 kielelle. Nuorten fantasiaromaani Maresi (2014) on jo moderni klassikko. Suomaa on Turtschaninoffin ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani. Sen tarinat ovat saaneet alkunsa kirjailijan kiinnostuksesta omiin sukujuuriinsa Pohjanmaalla. Turtschaninoff voitti Kiitos kirjasta -palkinnon teoksellaan Suomaa vuonna 2023.
RAUHA
Karoliina Niskanen on kaarinalaislähtöinen kirjailija ja teatteritaiteen maisteri, joka vaikuttaa nykyään Kajaanissa. Niskasen esikoisteos Tilhi (Bazar Kustannus, 2020) oli Tiiliskivi-ehdokas, ja hänen toinen romaaninsa, Muamo (Bazar Kustannus) julkaistiin keväällä 2023
HANKALAT SANAT
Janne Saarikivi on kollegiumtutkija, suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen dosentti ja vapaa kirjoittaja, joka on kirjoittanut kolumneja esimerkiksi Parnassoon ja Helsingin Sanomiin. Hän on tutkinut Venäjällä puhuttavia kieliä kuten venäjän murteita, karjalaa, vepsää, komia ja udmurttia. Saarikivi on myös yhteiskunnallinen keskustelija, joka on tullut tunnetuksi yliopiston puolestapuhujana ja on yksi Yle Aamu-TV:n Jälkiviisaiden keskustelijoista. Hän on toiminut myös Ultra Bra -yhtyeen sanoittajana, ja esimerkiksi klassikkokappale Hauki on lähtöisin hänen kynästään.
PUHETTA RUNOKRITIIKISTÄ. VIERAANA ARTTU SEPPÄNEN JA VESA RANTAMA. HAASTAMASSA MARJO HEISKANEN.
Arttu Seppänen on vapaa journalisti ja taidekriitikko. Seppänen kirjoittaa enimmäkseen Helsingin Sanomiin.
Vesa Rantama on kriitikko, esseisti, SARV:n puheenjohtaja ja virkavapaalla oleva Nuoren Voiman päätoimittaja. Freelancetoimittajana hän on kirjoittanut muun muassa Helsingin Sanomiin, Parnassoon ja Kiiltomatoon. Kirjallisuuslehti Tuli & Savun päätoimittajana hän toimi 2016–2017.
SUO HAASTATTELU

Marjo Heiskanen on Lappeenrannassa syntynyt, pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa (MuM) ja
valtiotieteitä Helsingin yliopistossa (VTK) opiskellut kirjailija, joka jakaa nykyään aikansa Kuopion ja
Helsingin välillä.
Heiskanen debytoi vuonna 2009 romaanilla Idiootin valinta, joka oli Helsingin Sanomien
esikoiskirjapalkintoehdokkaana. Sen jälkeen hän on kirjoittanut vuoron perään runoa, proosaa ja myös
librettoja.
Vuosina 2011–2013 Heiskanen toimi Pohjois-Savossa sanataiteen läänintaiteilijana ja on
sittemmin toiminut laajasti kirjallisen kentän luottamustehtävissä, tällä hetkellä valtion
kirjallisuustoimikunnan puheenjohtajana.
Heiskasen edellinen romaani Mustat koskettimet (Siltala 2017)
oli huikea arvostelumenestys ja päätyi myös Savonia-ehdokkaaksi. Nuorten ilmastonmuutosaiheinen
tietokirjaidea, josta kasvoi teos Yhteen hiileen (Tammi 2020), sai toisen palkinnon tietokirjallisuuden
edistämiskeskuksen ja Tammen järjestämässä Ihan totta! -kilpailussa 2017.
Omaa sukua (Siltala 2022) oli Heiskasen paluu runouden pariin kolmen proosateoksen jälkeen.
RUNOILIJAKOHTAAMISIA
Elo Viiding on Viron uuden itsenäisyysajan tärkeimpiä runoilijoita. Hänen ansioista Virossa on muuttunut käsitys naisten kirjoittamasta lyriikasta.
Hän julkaisee myös esseitä ja kirjallisuuskritiikkiä, ja on kääntänyt runoja suomesta ja englannista. Viidingin runoja on julkaistu englanniksi, saksaksi, venäjäksi, ruotsiksi, suomeksi ja muilla kielillä.

Elo Viidingin runovalikoima on kattava läpileikkaus runoilijan kolmetoista kokoelmaa käsittävästä tuotannosta. Viidingin runoille on ominaista alkutuotannon absurdius ja leikkisyys sekä koko tuotannon läpäisevä terävä yhteiskuntakriittisyys ja purevan feministinen ote.
Moniääninen valikoima antaa suomalaislukijalle mahdollisuuden seurata myös virolaisen yhteiskunnan muuttumista ja sen kipukohtien heijastumista Viidingin runoissa 90-luvulta tähän päivään.
Vuonna 2000 suomeksi ilmestyi Viidingin Paljastuksia-valikoima, jossa on runoja viidestä ensimmäisestä kokoelmasta. Uudessavalikoimassa on runoja myös vuoden 2000 jälkeen ilmestyneistä kokoelmista.
RUNOJEN KÄÄNTÄMISESTÄ JA KUSTANTAMISESTA
”KUSTANNUSTOIMITTAJAN TEHTÄVÄNÄ ON KÄYDÄ SELLAISTA KESKUSTELUA KÄÄNTÄJÄN KANSSA, JOSSA KÄÄNNÖKSEN MAHDOLLISUUDET KONKRETISOITUVAT MAHDOLLISIMMAN HYVIN. ” Tommi Parkko. Runouslehti Jano.

Tommi Parkko on paitsi runoilija myös pitkän linjan kulttuurivaikuttaja, joka on toiminut Varsinais-Suomen kirjallisuuden läänintaiteilijana, kirjoittajakouluttajana ja Nihil Interit -runoliikkeen aktiivina.
Hänen kustantamonsa Kustannusliike Parkko julkaisee käännöslyriikan mestariteoksia, kuten Eliotia ja Lowellia.
Hän debytoi runoilijana vuonna 1994 yhdessä Markus Jääskeläisen kanssa julkaistulla kokoelmalla Nimettömät eläimet.
Hänen ensimmäinen oma kokoelmansa Lyhyt muisti, meri ilmestyi vuonna 1997.
Parkko on julkaissut useita runonkirjoitusoppaita. Vuonna 202o Parkko sai Suomen arvostelijain liiton Kriitikin Punnukset- palkinnon merkittävistä ansioistaan runouden edistäjänä.
” Jos runoudella on oltava jokin tehtävä nykyisessä ilmapiirissä, se on uuden kielen luominen.” Tommi Parkko
KANSAINVÄLISET NOMAD OF SWAMPS- GEOPOETTISET TYÖPAJAT!
Ilmoittaudu mukaan!
TYÖPAJOISTA SYNTYNEET TEOKSET DOKUMENTOIDAAN JA NE OVAT NÄHTÄVISSÄ DIGITAALISESTI KUOPION ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOLLA JA KUOPION PÄÄKIRJASTOLLA.

TYÖPAJOJA OHJAA mm. liettualainen Julija Petrošiūtė. Hänellä on yli 15 vuoden kokemus ympäristöjournalismista, aktivismista ja viestinnästä.
LUONTODOKUMENTTEJA KUVAKUKOSSA
World without Insects (Andreas Ewels)
Yhteistyössä Wasa Wildlife – luontoelokuvafestivaalien sekä Wiesbadenissa pidettävän Natourale- Nature& Turism luontoelokuvafestivaalien kanssa.
Andreas Ewels is a German filmmaker and journalist. He was born in 1969 in Münster, Westphalia. He studied in Cologne and Los Angeles. He visited over 100 countries on private and professional trips. Lived for a long time in the U.S.A. and Israel. In total, he produced over 200 documentaries, many of them award-winning. Today he lives in Wiesbaden, Hesse, and works exclusively for German TV broadcaster ZDF.
KIRJA ASTUU ULOS KANSISTAAN (KAUK)
SANATAIDEKOULU AAPELIN KAUK- KIRJAILIJAVIERAANA JOHANNA VENHO

Johanna Venho on kirjailija ja runoilija, joka kirjoittaa aikuisille ja lapsille.
Sanna Pelliccionin kanssa tehty Metsämuistikirja saa jatkoa vuonna 2024, jolloin ilmestyy samasta päähenkilöstä kertova Matkamuistikirja (Teos).
LASTEN- JA NUORTENKIRJALLISUUS: NÄKYVYYS, KUSTANTAMINEN, SELKOKIRJAT
Marja-Leena Tiainen on kuopiolainen kirjailija, joka kirjoittaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Hänen tuotantoaan on käännetty ruotsiksi, tanskaksi, liettuaksi ja viroksi.
Tatu-Pekka Kekäläinen on kuopiolainen kustantaja, joka kirjoittaa taiteilijanimellä Tatu Kokko. Kaksi hänen kirjoistaan on ollut Savonia-
LUONTOMIESTISKELYJÄ JA RIITTEJÄ

Pauliina Kainulainen on Tervossa syntynyt teologian tohtori, pappi, tutkija, tietokirjailija ja kansalaisaktivisti.Hänet tunnetaan ekoteologisena ajattelijana, joka käsittelee teoksissaan ihmisen, luonnon ja hengellisyyden vuorovaikutusta.
”Maan kieli on ennen muuta riittien kieltä, hiljaisuutta ja kehollista toimintaa. Jos se kaipaa sanoja, lausuttakoot ne mieluiten runon kielellä.” (Ote Pauliina Kainulaisen kirjasta: Metsämaja. Luontomietiskelyjä maan kielellä. 2023. Kirjapaja)
VUODEN 2023 USKONNON OPETTAJA

Markus Finnilä on Harhaoppia-podcastin isäntä.
Hän valmistelee eksegetiikan alan väitöskirjaa Raamatun puu-metaforista ja niiden ekologisista merkityksistä.
Markus työskentelee uskonnon, elämänkatsomustiedon, psykologian ja filosofian opettajana Kuopiossa ja Suomen uskonnonopettajien liitto ry. hänet vuoden 2023 uskonnon opettajana.”
ASIANTUNTIJAVIERAS

TULOSSA KESKUSTELUJA LASTENKIRJALLISUUDESTA JA TEOSTEN KÄÄNTÄMISESTÄ

Janina Orlov on suomenruotsalainen kä
Översättaren och litteraturvetaren Janina Orlov tilldelas 2022 års Mikael Lybeck-pris för sina insatser för författarna och litteraturen i Finland.
RUNOKANTTI- VIERAS

Juho Kuusi on Helsingissä asuva Järvenpäästä lähtöisin oleva (lava)runoilija, räppäri, muusikko ja yhteisöpedagogi. Hän on esiintynyt aktiivisesti yli 10 vuotta, niin pienillä kuin isoillakin lavoilla, Suomessa ja ulkomailla. Kuusi voitti Poetry slamin suomenmestaruuden vuosina 2012 ja 2016 sekä selvitti tiensä lavarunousesityksellä Talent Suomi -kilpailun finaaliin vuonna 2020.
Kuusen runot ovat usein henkilökohtaisia, kantaaottavia ja niissä on paljon mustaa huumoria. Tyyliltään ne ovat pääasiassa vapaamittaisia ja -muotoisia, ja niistä voi aistia runoilijan taustan räpin parissa.
Juho Kuusen esikoisrunokirja ”Piukkaan paikkaan lupa lyyä”, jonka on kuvittanut kuvataiteilija Aleksi Liimatainen, julkaistiin syksyllä 2020.
RUNOUS ELÄÄ!
Jouni Tossavainen
Kuopiolainen kirjailija Jouni Tossavainen on julkaissut sekä proosaa että runoutta. Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt teos Venäjän metsästäjät.
Eräurheilua Kominmaalla (Aviador 2023) on 15. proosateos ja viime vuonna ilmestynyt Näköala Haminavuorelle (Aviador 2022) 14. runokokoelma.
Poetry Slamit FM Tossavainen toi Suomeen vuonna 2000 ja tuotti 17 vuotta lavarunouden SM-kisaa yhteistyössä muun muassa Vestäjien, Kirjakantin ja Runokukko-duon toisen jäsenen Olavi Rytkösen kanssa.

RUNOILIJAVIERAS
Mohamed Ahmed Haji Omar
Runoilija Mohamed Ahmed Haji Omar on somalialaistaustainen, mutta Suomessa pitkään asunut kirjoittaja, joka on opiskellut Jyväskylän yliopistossa.
Jo ennen esikoisteostaan The Poet of Whom the Heavens Cry = Runoilija jonka tähden taivaat itkee (Basam Books 2022) hän on julkaissut omakustanteita. Mohamed runoilee ja esiintyy sekä suomeksi että englanniksi.
Kuopiossa asuvan Mohamedin uusi Savon maakuntaruno on mukana muusikko Mikko Innasen soitannollis-lyyrisessä eepoksessa Maakuntauudistus (Aviador 2020).

RUNOJA, LOITSUJA

Mirjam Silvén on vaasalainen kolumnisti, runoilija ja kirjallisuuskriitikko sekä luontoyhteysohjaaja.
LUVASSA RYTMINEN, MELODINEN JA PERFORMATIIVINEN RUNOESITYS!

Runoilija Jonne Piltonen ja saamelaismuusikko Ante Jalvela tuovat lavalle rytmisen, melodisen ja performatiivisen runoesityksen. Piltosen monivivahteinen runopuhe yhdistyy Jalvelan musiikillisesti kokeileviin maisemiin. Esitys pohjautuu Piltosen aiempiin runoteoksiin, joita Piltonen ja Jalvela ovat sovittaneet uudelleen esitettävään muotoon. Piltosen audiovisuaalisia runoteoksia on julkaistu muun muassa Jano-lehdessä, Nokturnossa ja Särmä-oppikirjassa.
SUO RUNOJA
Mikko Räty on kuopiolaislähtöinen runoilija. Hänen runoutensa alkoi marinoitua Linnanpellon yläasteen kotitaloustunneilla hyvin, hyvin kauan sitten. Rädyn esikoisteos Borealia (Tammi 2022) valittiin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaaksi ja Nihil Interitin vuoden runoteosehdokkaaksi. Räty on kirjoittanut myös näytelmiä ja biisilyriikkaa.
Käyt suolle selin – esityksessä ihminen käy selälleen suolle, uppoaa, puhdistuu ja nousee. Siinä välissä uudet ihmistaimet syntyvät, tupasvillat kukkivat ja yhteiskunta notkahtaa kohti sotaa ja kohti rauhaa. Esityksen runot koostuvat Rädyn seuraavan runokokoelman ennen esittämättömästä materiaalista.
LAPSET, PERHEET JA TUNTEET

Elina Komulainen on lapinlahtelainen kirjailija, kolumnisti, sanataideohjaaja ja
SUO MUSIIKKI!
NUORTEN KLUBIBÄNDIT PANNUHUONEELLA 16.-18.11. 2023

Torstain 16.11 klo 18.00 Klubibändi on Iskelmäsormi klo 18.00
Olemme hyväntuulinen nuorten miesten iskelmä-bändi.
Opiskelemme taidelukio Lumitin musiikkilinjalla ensimmäistä vuotta.
Nautimme rennosta yhteismusisoinnista ja esiintymisestä.

Perjanatain 17.- ja Lauantain 18.11 klo 18.00 Klubibändi on Olemme Kuopion Niiralasta kotoisin oleva nuorten miesten jazz kvartetti. Soitamme kaikenlaista musiikkia, mutta pidämme erityisesti jazz-musiikista. Meidät tunnetaan hyvästä tunnelmasta, joustavuudesta sekä tyylikkyydestä.
Tapahtumia ympäri vuoden!
SEURAAVA TAPAHTUMA:
KIRJAKANTTI TUUSNIEMELLÄ
IHAN PIMEETÄ- KUVARUNOKILPAILUN TULOKSET JA RUNOSUIKEROINTIA.
Mukana kirjailija Jouni Tossavainen, Sari Siltavuori ja Riikka Viinikanoja.

PIMEÄ KUU -FESTIVAALEILLA JA ASTROMATKAILUSEMINAARISSA
15.-17.9.2023
Juuka-Kaavi-Tuusniemi
Pimeän taivaan hyödyntäminen osana vastuullisen matkailun kehittämistä -hankkeen lopputapahtuma järjestetään 15.-17.9.2023. Tule kanssamme juhlimaan pimeää kuuta ja tähtitaivaan kirkkautta! Tule vierailemaan planetaariossa tai observatoriossa tai uppoutumaan yön ääniin ja yölintujen salaperäiseen maailmaan. Tapahtuman ohjelmassa on sekä ilmaisia että maksullisia tilaisuuksia. Astromatkailuseminaari 15.9. on ilmainen lukuun ottamatta ruokailuja ja majoituksia. Alla koko viikonlopun ohjelma. Pienet muutokset ja täydennykset ovat mahdollisia.
PERJANTAI 15.9.2023 ASTROMATKAILUSEMINAARI
Viihdekeskus HojoHojo, Mustolantie 9, 71200 Tuusniemi
Astromatkailuseminaariin ilmoittautuminen: https://forms.gle/vQdeTXzeDHKr4Fvm8
Osta Kahvit ja ruokailut 55 €: Osta täältä.
Ohjelma
Klo 9.30 Kahvit (omakustanteinen)
Klo 9.45 Anne Hyvärinen ja Olli Reijonen: Seminaarin avaus ja Ihan pimeet elämyslasit!
Klo 10.00 Tuukka Perhoniemi: Ursan tervehdys ja planetaarionäytösten esittely
Klo 10.15 – 10.45 Olli Reijonen: Pimeätaivasmatkailun uudet konseptit
Klo 10.45 – 11.15 Ihan pimeetä! -tuotepilotit, hankkeen yrittäjät esittelevät hankkeessa syntyneet tuotteet, Anne Hyvärinen haastattelee
Klo 11.15 – 12.15 Aleksi Taipale, Arctic Stargazing Tours: Dark Sky -matkailu, edellytyksiä ja omia kokemuksia Uudesta Seelannista ja Lapista.
Klo 12.15 – 12.45 Lounas (omakustanteinen)
Klo 12.45 – 13.00 Planetaarionäytös ( max 20 hlö)
Klo 13.00 -14.30 Marianna Ridderstad: Arkeoastronomian näkökulmat kulttuuriympäristöömme
Klo 14.30 Kahvitauko
Klo 14.45 – 15.30 Anu Nylund: Uudistava ajattelu muuttaa matkailua
Klo 15.30 -17.00 Planetaarionäytökset Tuukka Perhoniemi, Ursa Planetaarionäytökset (max 20 hlö/näytös)
Näytökset alkavat klo 15.30,16.00 ja 16.30
Klo 17 -19.00 Päivällinen (omakustanteinen)
Klo 19.00 IHAN PIMEETÄ! -postikorttirunokilpailun voittajan julistaminen ja Runosuikerointi. Jouni Tossavainen, Sari Siltavuori ja Riikka Viinikanoja. Kirjakantti: kirjakantti.fi
Klo 20-02.00 Pimeän kuun Swingit, KUOPIO BIG BAND viihdyttää pimenevässä illassa.
LAUANTAI 16.9.2023
JUUKA
La 16.9. Klo 6.00 Auringonnousun ihailu Räsävaaran tornissa, Seikkailuyhtiö Vaara. Lähtöpaikka: Räsävaaran parkkialue & Räsavaaran laavu (käänny Kolin tieltä vasemmalle tultaessa Joensuusta päin). Hinta 37 €/hlö. Kahvit sisältyvät elämykseen. Henkilömäärä rajoitettu, max 10 hlö. Ilmoittautumiset: info@vaara.net
La 16.9. Klo 11 Lounas KoliFreetime,Korparavaarantie 27, Ahmovaara. (Täydentyy myöhemmin.)
La 16.9. Klo 18 – 21 Yöhuuhailu. Vuokon kylän kulttuurikierros ja yölinturetki, oppaina Tuula Ikonen-Graafmans, Aimo Vihreäpuu ja Hannu Lehtoranta. Omin kyydein, lähtöpaikka: Juuan ABC tai sopimuksen mukaan. Reitti: Pyötikön tsasouna, Etelä-Vuokon kylätalo, Keski-Vuokon kiviaidat ja kalastajatsasouna, Vuokonjärven lintutorni (kävelyä n. 1 km, maastojalkineet). Hinta 10€/hlö. Ennakkoilmoittautumiset 13.9 mennessä puh. 0400 674 062, tuula.ikonengraafmans@gmail.com merkinnällä “Yöhuuhailu”.
La 16.9. klo 21-22 Sisäinen avaruus – meditaatio, Hiljaisuuden Tila,Lamminkyläntie 28, Juuka.
Meditaatiossa asetutaan osaksi järviluontoa, jossa hiljaisuus ei ole äänettömyyttä, vaan sisäinen tasapainon tila. Hiljaisuuteen laskeutuminen aloitetaan jo tilan pihapiirissä, josta siirrytään kävellen noin 300 metriä saunarantaan. Osallistujien toivotaan tuovan mukanaan omat makuualustat ja pukeutuvan lämpimästi. Säävaraus: voit varmistaa tilaisuuden toteutumisen ilmoittautumalla puhelinnumeroon: 0400 910 455.
La 16.9. klo 22 – 22.30 Polokuja pilikkopimmeessä Pimeänkatseluretki Kotakylän tähtipaikoille. Kotakylä. Kotaniementie 197, Juuka. Maksuton.
Ilta Kotakylässä yösaunat ja ruokailu
Saunat, suihkutilat, yöpymiset 65€/hlö, sisältää aluemaksun ja saunamaailman, kanootit ja kajakkeja ja suplauta kuuluu hintaan. Kysy myös mökkejä: kotaloma.com
Ruokailumahdollisuudet: Erähenkinen illallinen: savustuskodassa valmistetut ruoat paikallisista raaka-aineista, 20 €/hlö.
Varaukset: kareliaactive@gmail.com, Jani 050 3393737
KAAVI
La 16.9. Klo 10-10.45 Telkkämäen kaskiperinnetilalla opastus kaskiviljelijän maailmankuvaan ja loitsutyöpaja, Kaiturintie 416, Kaavi. Oppaana projektikoordinaattori Anne Hyvärinen ja perinnekouluttaja-runonlaulaja Eero Peltonen. Ei ilmoittautumista.
La 16.9. Klo 10-13 Kaavin Kekrijuhlat Kaavin koulukeskuksella, Kaavintie 24 a, Kaavi. Ohjelmassa mm. satokausimyyjäiset, Eero Peltosen runonlauluesitys, musiikkia jne. Ohjelma tarkentuu myöhemmin. Ei ilmoittautumista.
La 16.9. Klo 19 – 23 Syrjävaaran Observatorioon, pimeänsuojelualueeseen ja tähtipuistoon tutustuminen sekä kesäkahvila,Syrjävaara Good Night Oy, Peltolantie 31, 73670 Kaavi
Esittelyt ja koulutukset alkavat tasatunnein ja lähtevät kesäkahvilasta. Esittelyn hinta 20 €/hlö (sis. koko ohjelma). Syrjävaarassa käy vain käteinen. Lisätietoja: Olli Reijonen o.a.reijonen@gmail.com
klo 19-20 Yövalokuvauksen perusteet
klo 20-21 Pimeätaivaskeskuksen ja observatorion esittely
klo 21-22 Tähtien katselu kaukoputkilla. (Jos sää ei suosi taivaan katselua, esittelyä pidennetään 20-22:een)
klo 22-23 Tähtiretki tähtipuistossa + laavulla makkaranpaistoa (omat makkarat). Huonolla säällä retkeä ei pidetä.
La 16.9. Klo 21-23.30 Sadun polulle pimeässä, Viljamaan kartano Kaavin Mäntyjärvellä, Riihijärventie 10. Sadun polulla sinua tervehtivät suomalaisen metsän haltijahahmot lyhtyjen valossa. Polkuun voi vapaasti tutustua ajalla 21.00- 23.30. Paikalla opastamassa on keraamisten hahmojen tekijä Satu Viljamaa-Dirks. Metsäpolun pituus on noin 200 m, polku ei sovellu liikuntaesteisille. Viljamaan kartanosta on saatavilla kahvia ja virvokkeita klo 20.00-24.00. Lisätietoa: Satu 044 2161507, info@majakartanoviljamaa.fi. Ryhmiltä etukäteisilmoittautuminen.
TUUSNIEMI
La 16.9. Klo 17.00 – 20.00 Rotkolaakso loimuaa – pimeän kutsu, Seinävuoren Rotkolaaksossa Tuusniemellä, Seinävuorentie, 71200 Tuusniemi.
SUNNUNTAI 17.9.2023
JUUKA
Su 17.9. Klo 10 Opastettu vaellus Iso-Karhun järveltä Juukaharjua pitkin Keihäsjoelle, lähtöpaikka Juukaharjun parkkipaikka, Iso-Karhuntie 143, Juuka. Vaelluksen pituus noin 7 km yhteen suuntaanvaellus Keihäsjoen kämpälle, edestakaisin 14 km. Ohjelmassa Keihäsjoen kämpällä klo 12 nokipannukahvit (maksuton) ja evästely (omat eväät) ja klo 13.00 Tuija Gröhn ohjaa Asahia (30 min). Lopuksi kävellään takaisin lähtöpaikalle. Vapaa pääsy. Säävaraus.
Ilmoittautumiset pe 15.9. mennessä: jukkapekka.nykyri@gmail.com
Vaelluksen lähtöpiste kartalla.
Su 17.9. Klo 14.30 – 18.30 Arkeoastronominen retki Vaikkojärven Kalmosaareen. Oppaana arkeoastronomi Marianna Ridderstad. Venekuljetus alkaa klo 14.30. Opastus saaressa alkaa klo 15.30 (Ohjelma täsmentyy myöhemmin.) Lähtö Kotakylästä Kotaniementie 197, Juuka. Ilmoittautuminen pakollinen: kareliaactive@gmail.com. Lisätietoja: Jani 050 3393737
Kuljetusmaksu Kotakylästä Kalmosaareen 5 €/hlö maksetaan Kotakylässä.
Mahdollisuus myös tulla omalla kanootilla tai veneellä Kalmosaareen (Kalmosaaressa ei ole laituria.)
KAAVI
Su 17.9. Klo 14-16 Vihreää kultaa pimeyden keskellä – Vaikon erämaainnovaatiosuunnistus & johtajuustulet, Vaikon Loma ja Lohi, Kärenkoskentie 146, 73620 Kortteinen. Ohjelmassa erämaainnovaatiopisteet. (Ohjelma tarkentuu myöhemmin.)
Ota yhteyttä, erämaamökit mukavuuksin ja luontomatkailupalvelut: https://www.vaikonloma.com
Tapahtuman järjestää Pimeän taivaan hyödyntäminen osana vastuullisen matkailun kehittämistä -hanke (1.12.2022 – 30.9.2023). Rahoittajat: Lapin Ely-Keskus, Kaavin kunta, Juuan kunta ja Tuusniemen Teollisuus Oy sekä alueen yrittäjät.
TIETOA HANKKEESTA:
Kaavin ja Juuan kuntien sekä Tuusniemen teollisuus Oy:n yhteinen Pimeän taivaan hyödyntäminen osana vastuullisen matkailun kehittämistä -hankkeella tavoitellaan täysin uutta matkailumuotoa alueelle sekä sesongin ja matkailijoiden viipymän pidentämistä. Hankkeen avulla pyritään edistämään profilointia ja linkittymistä lähialueiden vetovoimaisten matkailualueiden joukkoon keskittymällä pimeän taivaan hyödyntämiseen ja luonnollisen yön vetovoimaan.
Hankkeen toimenpiteet:
Pimeän taivaan kriteerien ja pimeän taivaan matkailuun sopivien alueiden määrittely
Hankkeessa selvitetään kuntien pimeän taivaan kriteerit täyttävät sekä pimeän taivaan matkailuun sopivat alueet. Tämä edellyttää mm. pimeyden mittauksia ja tulosten vertaamista satelliittidataan sekä pidempiaikaisten pimeän mittauspaikkojen valitsemista.
Selvitetään resurssit ja tunnistetaan kehittämistarpeet
Selvitetään toimijoiden kautta tarjonnan nykytila: mitä on valmiina pimeyden matkailullisen hyödyntämisen näkökulmasta, mitä puuttuu ja mitä kehitetään. Suoritetaan tarvekartoitus koko hankealueella ja kartoitetaan alueiden ja toimijoiden resurssit sekä ansaintalogiikka. Selvitetään Sustainable Travel Finland-sertifioinninmahdollisuuksia alueella.
Koulutukset:
Yhteistyössä on lähtökohtana toimijalähtöinen kehittäminen ja sitoutuminen. Koulutusten avulla lisätään toimijoiden ymmärrystä ja taitoja kestävän matkailun ja muiden matkailun osa-alueiden osalta.
Koulutusta järjestetään yhteiskehittämisestä, pimeän taivaan hyödyntämisestä matkailussa, kestävästä matkailusta, tiedolla johtamisesta, sertifioinneista ja palvelumuotoilusta sekä markkinoinnista. Hankkeeseen otetaan edelleen mukaan uusia harvaan asutun maaseutualueen yrittäjiä Juuan, Kaavin ja Tuusniemen kunnista.
Opintoretket, vierailut ja työpajat:
Lisäksi järjestetään opintoretkiä ja benchmarking-vierailuja sekä vierailukäyntejä ja kierroksia myös oman alueen kohteisiin ja pimeän taivaan katselupaikkoihin, joita arvioidaan yhdessä palvelumuotoilun avulla.
Rahoitus ja aikataulu
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 91 999,00 euroa. Hankkeen rahoitus on harvaan asuttujen alueiden luonto-, ruoka-, kalastus- ja metsästysmatkailuun suunnattua kehittämistukea (HAMA). Hanketta rahoittavat Lapin Ely-keskus, jonka tuki on 90 % hankkeen rahoituksesta eli 82 799,00 euroa sekä Juuan, Kaavin ja Tuusniemen kunnat ja hankkeessa mukana olevat yritykset. Hanketta hallinnoi Kaavin kunta ja hankkeen kesto on 30.9.2023 saakka.
Ota yhteyttä: Anne Hyvärinen, projektikoordinaattori, anne.hyvarinen@kaavi.fi, + 358 44 493 9342
MENNEITÄ:
Meidän Kuopio -festivaali

KIRJAKANTTI SUO RAUHA- SIIMEKSESSÄ.
Mitä metsä ja puut kertovat sinulle? Tule kirjoittamaan se runoksi
Sanataidekoulu Aapelin Pop-up pajassa, Suo Rauha rauhoituttiin vihreän luonnon keskellä ja kuunneltiin puiden tarinoita. Kirjoitettiin puiden tarinat muistiin pieneksi metsärunonäyttelyksi. Sanataidetyöpajan jälkeen kokeiltiin maiseman maalaamista.

Runosuikerointia Vuorilammilla



Canthia hallissa
Minnan päiväjuhlintaa Kuopion kauppahallissa la 18.3.2023 klo 10.00-16.00
Kirja- ja taidemyyntiä, musiikkia, runosuikerointia, kauppahallin herkkuja…
