
Kuvassa Vuoden 2025 Poetry Slamin lavarunouden Suomen mestari Juuso Maalismaa. Kuva:Olavi Rytkönen.
SM-palkinto Runonjalat palasi Kuopioon
Lavarunouden Suomen mestariksi 2025 runoili kuopiolainen Juuso Maalismaa. Savolaisessa kirjallisuustapahtumassa Kirjakantissa mestaruudesta miteltiin 23. kerran.
Maalismaalle tiukan vastuksen antoi oululainen Johanna Jouten, jonka mukana Savon Sanomien lahjoittama kiertopalkinto Runonjalat palasi Kuopioon. Oululainen Aki Lajunen runoili mestariksi vuoden 2024 Kirjakantissa.
Seuraavat mestaruuskisat järjestetään Oulussa, joka valittiin Euroopan kulttuurikaupungiksi 2026.
Männistössä, VR:n entisellä konepajalla runoilijoita kannusti salin täyttänyt yleisö. SM-kisassa runoiltiin kansainvälisillä Poetry Slam -säännöillä. Runopuulaakiksi Poetry Slamin on suomentanut kirjailija Heli Laaksonen.
Kirjakantista vastaavan Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen Vestäjien lisäksi mestaruuskisojenjärjestelyissä olivat mukana juontaja, Suomen mestari ja kaksinkertainen Ruotsin Poetry Slam -mestari Solja Krapu-Kalliosekä Runokukko-duo, johon kuuluvat Olavi Rytkönen ja Jouni Tossavainen.
VR:n konepajalle (Pohjolankatu 1) saapuneen yleisön joukosta valittuun tuomaristoon kuuluivat Jarkko Antikainen, Mika Eskelinen ja Johanna Tuunanen, Airi Kostet, Kirsi Pehkonen sekä Seija Vehviläinen. Esi- eli nollarunoilijana esiintynyt runoilija Kirsi Maria Moberg keräsi tuomaristolta 25,6 pistettä.

Yleisöä konepajalla. Kuva Olavi Rytkönen
Kirjakantti 2025 on Rakkaus-festivaali
Vuoden 2025 Kirjakantti oli rakkauden täyteinen festivaali!
Rakkaudentäyteinen monitaiteinen tapahtumaviikko järjesttiin 10.-16.11.2025 livenä Kuopiossa, Iisalmessa, Maaningalla ja verkossa.
Rakastamisiin yhä edelleen!
Vuoden 2026 Kirjakantti-teema on Metsä.
Vestäjät 65 vuotta 2025 Aforismi-kilpailun voittajat
Aforismi-kilpailuun lähetettiin 400 aforismia. Esiraati Pauli Kallio, Tapani Leppäsaari jan Esko Lovén valitsivat niistä 10 parasta
jotka julkaistiin keskiviikkona 12.11. Kirjakantissa Vestäjien 65-vuotisjuhlaillassa.
Kilpailun voittaja, toinen ja kolmas sija palkittiin Kirjakantin Palkintokantissa perjantaina 14.11. Pääkirjastolla klo 16.30. Voittajat valitsi Minka Heino.
1. Silitän kantapääsi kovettumia. Niin sinut haluan – kuljettuna, minulle täydellisenä.
-Pajulintu-
2. Lupasin rakastaa sinua myötä- ja vastamäissä. Näin tasaisesta ei ollut puhetta.
-Nikkaja-
3. Rakkaus on teonsanoja, sanojen tekoa.
-Reina-
MESTARISANASTAJAT
Sanataidekoulu Aapelin ja Kuopion kirjaston vuoden 2025 kirjoituskilpailu Mestarisanastajat--kirjoituskilpailun voittajat valitsi räppäri Tobias.
Mestarisanastaja-kirjoituskilpailun aiheena oli kirjoittaa rakkausteemainen räp-lyriikka.
Tekstin teki biisiksi Tobias, joka myös esitti sen Palkintokantissa Kuopion pääkirjastolla 15.11. Voittoisan tekstin ”Tunteet” olivat kirjoittaneet Haapaniemen koulun 5.luokalta Isla Eskelinen ja Silja Katajamäki


Kirjakantti
kirjallisuusfestivaalin vuoden 2025 teema: Rakkaus
Järjestyksessään 22. Kirjakantti- kirjallisuusfestivaali juhlii samalla 250 vuotiasta Kuopiota. Kirjakanttitapahtumia on ympäri vuoden.
65-vuotta täyttävän Vestäjät ry:n järjestämän aforismikilpailun kymmenen parasta julkaistaan Vestäjien illassa Kulttuurikonepajalla ke 12.11. klo 18.00 Voittaja julkaistaan Palkintokantissa pe 14.11 Pääkirjastolla alkaen klo 16.30.
Tapahtuman vastuullisena järjestäjänä toimii Pohjois-Savon kirjallinen yhdistys Vestäjät ry.
Tapahtumiin on vapaa pääsy!
Livestriimaus Poetry Slam SM-lavarunous 2025 loppukilpailuihin pe 14.11 klo 19.00 alkaen:
Linkki (zoom):
Torstain kirjailijavierailuja Iisalmessa voi seurata myös Facebookin livelähetyksenä. Linkki: (facebook.com/kirjastoiisalmi).
Makupaloja Kirjakantin kirjailijavieraista ja esiintyjistä
Tulossa mm. Maalaisromanttiset iltamat kirjailijoiden kanssa Kuopion Kulttuurikonepajalla la 15.11 klo 18.00, Itakin (Itä- Suomen tanssin aluekeskus) taiteellisena johtajana toimivan tanssija Veera Lambergin tekstilähtöisiä improvisaatioita pääkirjastolla klo 13.00, Minna Canth ry.:n kanssa järjestetään paneelikeskustelu Rakkaus-teemalla pääkirjastolla la 15.11 klo 12.00, ja yhteistyössä Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa Postitalolle tulee pe 14. 11 klo 18.00 kirjailija Hanna Kivisalo. Tapahtumaan on järjestetty myös lastenhoito. Katso tarkemmin https://kirjakantti.fi/kirjakanttiohjelma-2025/
Yhteistyössä yliopiston kirjaston kanssa pääsemme kuulemaan pe 14.11 klo 12.00 Tiina Raevaaran (kuvassa) ja Elisa Aaltolan haastattelua. Kuopion kampuskirjastossa ja UEF-Primossa on avattu 6.11 Rakkaus-kirjanäyttely
Lauantaipäivän 15.11 päätapahtuma sekä Lasten ja nuorten kirjakanttitapahtuma työpajoineen pidetään Kuopion pääkirjastolla.
VR-kulttuurikonepajalla pidetään myös jännittävä Poetry Slam lavarunouden SM-kilpailut pe 14.11. klo 19.00
On ilo kertoa että tammikuussa alkoi:
Kirjailijat teillä Kirjailijat teillä kiertue, kirjallisuuskeskustelujen sarja, joka tuo alueelle tärkeät kirjailijat jokaiseen kuopiolaiseen lähikirjastoon. Kaupungin 250-juhlavuoden aikana kirjailijat kertovat tuoreista teoksistaan ja niiden synnystä. Kirjakanttiin kirjailijat saapuvat marraskuussa!
Tulossa on taas runsas joukko kiinnostavia vieraita ja esiintyjiä!
Muutokset mahdollisia.
Menneet vuoden 2025 Kirjakantti-tapahtumat:
Vestäjät ry:n hallinnoima Tasan-hanke (HAMA/TAIKE)
saa jatkoa kun Pielaveden Mäkien kylien tarinalliset pyöräilyreitit avautuvat kuunneltaviksi ja luettaviksi (QR-koodeista) sekä tarinoihin liittyvät geokätköt etsittäviksi pyöräilyreittien varsille. Tarinat on dramatisoitu kirjasta Mäkien kylät
Rakkauvesta pyöräilyyn
AVAJAISET pidetään la 7.6 klo 11.00 alkaen Korkeakosken parkkipaikalla. Ohjelma siellä kestää n. 45 min. jonka jälkeen poljetaan yksi reiteistä (26 km) Reitin varrella on Venetmäen mks:n talolla sekä Katajamäen kylätaloilla kyläyhdistysten puffetit ja kirjamyyntiä (käteinen). Avajaisissa pyöräilyyn osallistuvien kesken arvotaan paikallisten yrittäjien lahjoittamia tuotteita (Löytyn lohi, Savon kalaherkut, Ruuskanen forest).
Tilaisuus päättyy klo 15.00. Vapaa pääsy.
Yhteistyössä: Vestäjät ry, Mäkien kylien työryhmä, Pielaveden kunta, Savo Grow
Osoite: Korkeakoskentie 111
Lämpimästi tervetuloa pyöräilemään tai muuten vaan mukaan!



Tule Rakkaudesta kieleen -iltaan Postitalolle tiistaina 22.4.2025.
Tilaisuus alkaa klo 18.00 kahveilla (maksu yhteisvastuulle) ja sanataidekoulu Aapelin aforismityöpajalla. Lisäksi Vestäjien kirjamyyntiä.
Ohjelmallinen osuus alkaa klo 19.00
- runoesityksiä: Pekka Pennanen, Tuusniemen runoleidit, Solja Krapu-Kallio ja Vestäjien runoilijat
- ilmastoitku
- Marjo Heiskanen esittelee romaaniaan ”Magdan aaria”
- sanataideohjaaja Anne Karjula antaa kirjavinkkejä uusista loru- ja runokirjoista
Tilaisuus päättyy klo 20.30. Vapaa pääsy.
Yhteistyössä: Vestäjät ry, sanataidekoulu Aapeli ja Tuomiokirkkoseurakunta.
Osoite: Postitalo (seurakuntasali), Museokatu 4.
Lämpimästi tervetuloa!

Löydät Kirjakantin ohjelmaa myös Iisalmessa!
Galleria
Tukijat, sponsorit ja yhteistyökumppanit






























Kirjakantti Iisalmessa
Kirjakanttiohjelmaa järjestetään myös Iisalmessa yhteistyössä Iisalmen kirjaston kanssa. Iisalmen tapahtuma kulkee nimellä Kirjakanttietkot. Etkot striimataan kaikkien nähtäväksi ja kuultavaksi tapahtumaviikon torstaina. Striimauslinkki löytyy Kirjakantin kotisivuilta tapahtumapäivänä. Lisätietoja Iisalmen tapahtumasta antaa Tuomo Lindfors. Yhteystieto: tuomo.lindfors (at) iisalmi.fi
Linkki striimiin: (facebook.com/kirjastoiisalmi).




















